Keräyksen tavoitteena on 2 miljoonaa euroa, joiden turvin jaetaan jouluksi 28 000 ruokalahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. Yhteisen keräyksen päämääränä on tarjota vähävaraisille perheille mahdollisuus viettää hyvä joulu.
Hyvä Joulumieli -keräykseen on nyt lahjoitettu yli miljoona euroa.
– Olemme pitkällä, vaikka keräystavoitteeseen on vielä matkaa, iloitsee Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta.
– Avun saaneilta vanhemmilta saadut palautteet lämmittävät mieltä ja innostavat kohti keräystavoitetta.
Keräykseen ovat perinteisesti osallistuneet sekä yritykset että yksityishenkilöt. Lahjoitetut varat käytetään 70 euron arvoisiin lahjakortteihin, joilla vähävarainen lapsiperhe voi ostaa ruokaa jouluksi.
– 28 000:n lahjakortin jakaminen on iso tavoite, mutta olemme valinneet sen tietoisesti siksi, että avun tarve on suuri. Hyvä Joulumieli on lahjoittajien vuosittainen yhteinen ponnistus, jossa olemme onnistuneet yhdessä aiempinakin vuosina, Laurinsilta toteaa.
Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään nyt 23. kertaa. Keräyksen järjestävät yhdessä Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä Ylen aamun kanssa.
Keräykseen voi osallistua jouluaattoon asti:
Kuva: Kristiina Hemminki / Suomen Punainen Risti