Laulaja Waltteri Torikka esiintyy Hyvä Joulumieli -keräyksen avajaisissa Helsingin rautatieasemalla torstaiaamuna. Hän odottaa esiintymistä hyvillä mielin, vaikka oopperalaulaja harvoin joutuu avaamaan ääntään ennen aamuseitsemää.
– Hyvän tekeminen on tässä se juttu, miksi lähdin mukaan, kertoo oopperalaulaja Waltteri Torikka.
Suosittu laulaja oli tulossa esiintymään perinteikkääseen tapahtumaan jo kolme vuotta aiemmin, mutta tuolloin hän juuttui epäonnekseen lentokentälle eikä päässyt paikalle.
Nyt hän odottaa esiintymistä innokkain mielin.
– Ihanaa, että tänä vuonna pääsen. Toivottavasti nyt ei pääse paha karma yllättämään, hän naurahtaa.
Ihan tyypillisin keikka rautatieaseman esiintyminen ei ole. Oopperalaulajan arki on tyypillisesti iltatyötä, mutta nyt Torikka on lupautunut laulamaan aseman läpi kulkevien työmatkalaisten iloksi ensimmäisen kerran jo aamuseitsemältä.
– Harvoin kyllä esiinnyn niin aikaisin. Vähän jännittää, miten ääni on siihen aikaan auki, hän toteaa pilke silmäkulmassa.
Joulumieli syntyy pienistä asioista
Waltteri Torikka kertoo, että omat joulut ovat lapsuudesta asti olleet yksinkertaisia, vaatimattomiakin. Tärkeimpiä asioita ovat läheiset ihmiset, yhdessäolo ja hyvä ruoka.
– Perinteiset laatikot ovat tärkeitä. Ja silliä pitää olla aina.
Torikalta ilmestyy tämän viikon perjantaina uusi albumi Sydämeni Joulu, joka on Torikan ensimmäinen joululevy. Laulaja lupaa, että keikalla kuullaan ainakin uusi sinkku Kylmään sydämeen, mutta myös tuttuja klassikoita.
Waltteri Torikka esiintyy Hyvä Joulumieli -keräyksen avajaisissa Helsingin Rautatieasemalla torstaina 22.11. noin kello 7.00 alkaen. Esiintymistä voi seurata myös Ylen Aamu-tv:ssä.
Kuva: Jussi Malmi