Nuorelle köyhyys tarkoittaa, ettei voi tehdä samoja asioita kuin muut. Ulkopuolisuus ja kiusaaminen satuttavat ja arki voi olla jatkuvaa selviytymistaistelua. Yhdenkin ihmisen rohkaiseva ele voi auttaa pärjäämään ja luottamaan tulevaisuuteen.

Ensin Sami joutui lopettamaan jääkiekon. Äiti sanoi, ettei siihen ole enää varaa. Sitten kännykkä hajosi, ja tilalle tuli pitkän odotuksen jälkeen kapula, jolla ei päässyt edes keskustelupalstoille kavereiden kanssa. Koulun liikuntatunnille ei aina kehdannut mennä, kun ei ollut oikeita varusteita.

Iltaisin Sami jäi yhä useammin kotiin. Kaverit kävivät hampurilaispaikoissa tai leffoissa, eikä Samilla ollut sellaiseen rahaa. Sitten joku keksi ottaa kuvan Samin kulahtaneista lenkkitossuista, ja ladata sen Facebookiin, mistä seurasi ikävää kommentointia. Kun kommentointi alkoi, sitä oli mahdotonta lopettaa. Siltä Samista ainakin tuntui.

Pelleily avuksi

Vanhemmat erosivat, kun Sami oli 12-vuotias. Aiemmin jääkiekkoharrastusta tukenut isä muutti toiselle paikkakunnalle. Jos Sami yritti puhua isän kanssa rikkinäisestä kännykästä tai puuttuvista varusteista, isä käski kysymään asiaa äidiltä. Äiti taas oli epäsäännöllisten työaikojen takia harvoin kotona. Rahasta oli jatkuva pula. Kotona Samista tuntui, että oli parempi olla hiljaa omista asioista, koska äidillä oli muutenkin tarpeeksi huolia.

Yläkoulussa Sami huomasi, että kiusaamiseen saattoi vastata huumorilla. Jos kaveri huomautti risaisesta koulurepusta, Sami teki reppuun tahallaan pieniä reikiä, ja vitsaili olevansa kerjäläismunkki. Yhdeksännellä luokalla Samia pidettiin luokan pellenä, joka vastasi aina herjoihin herjoilla, eikä tuntunut ottavan mitään tosissaan. Jälkeenpäin Sami myöntää, että kyse oli selviytymiskeinosta.

Koulussa hän näki, miten kiusaaminen eristi kiusatut muista, hävetti, latisti ja veti itsetunnon matalaksi. Heittämällä asiat leikiksi Sami yritti epätoivoisesti kuulua joukkoon, mutta paha olo sisällä ei hellittänyt. Tulevaisuus pelotti. Tuntui, ettei mikään kuitenkaan onnistuisi.

Kun yhteishaku lähestyi, Samille tuli riita äidin kanssa. Äiti sanoi, että koulutus olisi tärkeää, mutta Sami väitti vastaan. Hän sanoi haluavansa vain ansaita rahaa, missä töissä tahansa.

Kehuista itseluottamusta

Koulutuntien jälkeen Sami jäi joskus juttelemaan taideaineiden opettajan kanssa. Opettaja sanoi, että Samilla oli ”taitavat kädet ja silmää kokonaisuuksille”. Kun opettaja puhui alan koulutuksesta, Sami tuhahteli ääneen. Kehut tuntuivat silti hyvältä. Lopulta Sami panosti kokeisiin niin paljon, että päästötodistuksen keskiarvo nousi melkein kokonaisella numerolla. Jälkeenpäin Sami arveli, että panostus johtui paitsi siitä, että opettaja huomioi ja rohkaisi, myös halusta näyttää, ettei ollut tyhmä.

Kevätjuhlassa Sami sai stipendin. Siinä oli noloa vain se, että kaverit huomasivat miten äitiä itketti, kun Sami kävi kättelemässä rehtoria.

Nyt 18-vuotias Sami uskoo selvinneensä tiukasta tilanteesta voittajana. Silti hän ei halua kertoa elämästään omalla nimellään. Häpeän tunne on vieläkin pinnalla.

Seuraavaksi Samin pitää miettiä tulevaisuutta, armeijaa, työpaikkaa tai jatko-opiskelua, eikä elämä ole edelleenkään huoletonta. Haasteista huolimatta Sami uskoo itseensä, työllistymiseen opintojen jälkeen, ja siihen, että elämä hymyilee sitten, kun tilille jonakin päivänä tulee kuukausittain oikea palkka.

Sami tietää, että hänellä on monia kohtalotovereita. Jotkut selviävät paremmin kuin toiset. Samin äiti taas on iloinen siitä, ettei poika ajautunut siihen kaveripiiriin, joka notkui ostarilla, varasteli kaupoista ja käytti päihteitä.

Köyhän perheen nuoren uskoa hyvään tulevaisuuteen murentaa moni tekijä. Jatkuva huoli perheen toimeentulosta ja vanhempien jaksamisesta on rankka kokemus. Häpeän tunne, kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen lannistavat, eikä luottamus omiin vahvuuksiin pääse kasvamaan.

Myös pärjäämisen ja selviytymisen kokemukset rakentuvat pienistä palasista. Joskus ratkaiseva asia voi olla yhden ihmisen osoittama rohkaisu oikealla hetkellä – tai 70 euron suuruinen ruokalahjakortti, kun joulu on tulossa ja tili on taas kerran tyhjä.

Teksti: Mirva Krause
Kuva: Colourbox